Kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 7.7.2020 lähtien

Julkaistu 2.7.2020
 

Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Tuki kohdentuu koronaviruspandemiasta kärsiviin yrityksiin ja toimialoihin. Tukea on haettava viimeistään 31.8.2020. Tukea haetaan sähköisen asiointikanavan kautta Valtiokonttorista.

  • Valtiokonttori saa tiedon yrityksen toimialasta Verohallinnolta. Jos yrityksen toimiala ei kuulu tuen piiriin, yritys voi hakea tukea vain erityisen painavista, koronapandemiaan liittyvistä syistä. Yrityksen tulee osoittaa, että sen vaikeudet johtuvat koronapandemiasta. Lisäksi yrityksen tulee osoittaa, miksi sen tilanne poikkeaa muusta toimialasta.
     
  • Yrityksen oma liikevaihto on pudonnut yli 30 % vertailukauteen nähden. Liikevaihdon vertailukausi on yrityksen vuoden 2019 maalis-kesäkuun myynnin keskiarvo. Jos yritys on perustettu 1.3.2019 tai myöhemmin, vertailukauden myynti on vuoden 2020 tammi-helmikuun myynnin keskiarvo. Vertailuajankohdan liikevaihdon on oltava vähintään 20 000 euroa.
     
  • Liikevaihdon lasku todetaan Verohallinnolle annetuista kuukausittaisista arvonlisäveroilmoituksista tai näiden puuttuessa yrityksen oman ilmoituksen mukaan.
     
  • Tukeen vaikuttavat yrityksen kiinteät kustannukset sekä palkkakustannukset tukikaudelta 1.4.-31.5.2020. Tiedot palkkakuluista tulevat automaattisesti tulorekisteristä, kiinteät kustannukset on ilmoitettava itse.
     
  • Yritysten kokoa tai yhtiömuotoa ei ole rajattu. Yritysten lisäksi säätiöt ja yhdistykset, joilla on liiketoimintaa, voivat hakea tukea. Tuki ei koske maatalouden alkutuotantoa eikä kalastus- ja vesiviljelyalaa.
     
  • Tuki on määräaikainen, ja sen voi saada kahdelta kuukaudelta.
     
  • Haku on auki 7.7. - 31.8.2020.
     
  • Kustannustukea ei voida myöntää mikäli yritys on ollut taloudellisissa vaikeuksissa 31.12.2019 tai sillä on laiminlyöntejä verotukseen liittyvissä velvoitteissa, tai yritys on konkurssissa tai sillä on vireillä oleva konkurssimenettely.
     
  • Yritykselle määräytyvän kustannustuen tulee olla vähintään 2 000 euroa, jotta se maksetaan. Tukea voidaan myöntää enintään 500 000 euroa yritystä kohti.
     
  • Kustannustukea myönnettäessä huomioidaan muut yrityksen saamat tuet. Muut jo saadut tuet vähennetään maksettavasta tuesta.
     
  • Kustannustukilaskuri
     
  • Usein kysytyt kysymykset kustannustuesta

 

 

 
Päivitetty 2.7.2020

VIITASAARI
Wiitakeskus
Keskitie 4
44500 Viitasaari

PIHTIPUDAS
Kunnantalo
Keskustie 9
44800 Pihtipudas

KINNULA
Kunnanvirasto
Keskustie 45
3900 Kinnula

KIVIJÄRVI
Kunnantalo
Virastotie 5
43800 Kivijärvivi

YHTEYSTIEDOT
014 577 6200
info(at)witas.fi
henkilöstö
yhteydenottolomake

Lisätietoa sivuston evästekäytännöstä »